Jetronic


Takashi Nakayama & Siarra Fenris | K-16



Tarina: Siarra Fenris
Piirrokset: Takashi Nakayama
Kieli: Suomi ja englanti
Ulkoasu: Väritetty
Ikäsuositus: K-16
Genre: Fantasia, seikkailu, tulevaisuus

Sarjakuva: Jetronic

Muuta sarjaan liittyvää:
Jetronic Extra "Pirates of Jetronic"

Sarja esittely

Vuonna 2026 maailman teknologia on kehittynyttä ja evoluutio on tehnyt hurjan harppauksen eteenpäin. Ajan myötä maailma muuttui ja merien keskelle kasvoi uusia saaria. Saari johon tapahtumat sijoittuvat, on maailman uutta teknologiaa edustava, Moon Island, joka sijaitsi Atlantin Valtameren keskellä. Arkkitehtuurisesti ylevä ja kaiken kattava kaupunki Moon City on kaiken keskittymä ja tuossa kaupungissa tarina saa alkunsa.

Sarjan juoni seuraa joukkoa nuoria, jotka elävät Moon Cityssä eläen huolentonta elämää. Moon City tarjosi heille kaikille jotain ja sen vuoksi yksikään päivä ei ollut samanlainen, mutta olisivatpa he tienneet kuinka erilaiseksi heidän elämänsä muuttui kun tulevaisuudessa häämötti vaara. Epäilykset heräävät, kun outoja asioita alkaa tapahtua. Kuinka pahaksi asiavat vielä voivat mennä pieleen? Ja olisiko kukaan heistä koskaan voinut uskoa, että yksi heidän joukostaan oli puoliverinen epäihminen?

Arvostelu

Arvostelijana: Saiyuki

Rakastuin sarjaan heti kun sitä aloin lukea! En oikein ollut aluksi varma, mitä odottaa kun aloitin prologin, mutta eipä sitä sitten osannut lopettaa kun pääsi vauhtiin. Se kuitenkin jäi ensimmäisenä mieleen kun lukiessa piti usein jäädä miettimään, että kuka hahmoista nyt olikaan kuka. Hahmoja ei esitelty tarpeeksi "sormella osoittaen", koska monessa kohdassa jäi asian ulkopuolelle kun ei tiennyt kuka on kuka. Mutta en sano, että se kuitenkaan haittasi lukunautintoa, sillä tarina oli todella hieno ja välillä sarjakuvan piirrokset saivat huokaisemaan ihastuksesta. Hahmojen puhekielestä on pakko sanoa myös hiukan miinusta, sillä ainakaan itse en pidä muurrekielen lukemisesta sarjakuvassa tai kirjassa.

Sarja on todellakin luotu hiukan vanhemmalle lukijakunnalle, sillä teksti voi olla joissakin kohdissa todella epäkohteliasta, kiroilua ja sen sellaista, mutta verta ja irtoilevia päitä ei ainakaan alku sivuilta löydy paljoa. Alussa tarina ei osoita mitään monimutkaisia juonenkäänteitä tai ainakaan itse en huomannut, mutta tarina onkin todella vasta alussa, joten eipä siitä sen enempää. Piirrokset ovat kuitenkin sitäkin tarkempia. Hahmoja on paljon ja jokainen heistä on eroteltu erinäköisiksi todella hienosti, mutta nimiä ja kasvoja on vaikea yhdistää.

Suosittelen sarjaa sellaisille, jotka pitävät tulevaisuuteen sijoittuvista tarinoista, jotka eivät ole ihan fantasiaa, mutta ei myöskään ihan realistista. Omasta mielestäni sarja on hurjan mielenkiintoinen, vaikka enemmän romanttisista sarjoista pidänkin. Ehdottomasti ykkös hahmo sarjassa on Talim. Todella humoristinen ja hauska hahmo, joka saa naurun aikaiseksi. Yhteenvetona voisi sanoa, että Takashi ja Sierra ovat yhdessä luoneet mahtavan sarja, joka taatusti keraa lukuisia faneja.

Arvostelua tehdessäni sarjakuvaa oli tehty 106 sivua.

Arvosana:

Lähteet: Jetronic © Takashi Nakayama & Siarra Fenris | Jetronic Online

| Sweet Sent 2007-2011 © Saiyuki | Anime ja Manga sarjat © Tekijät | paikalla
Free JavaScripts provided by The JavaScript Source
Free DHTML scripts provided by Dynamic Drive