|
Kirjoitettu 9.10.2007, Saiyuki
Mangaka esittely: Gosho Aoyama
Gosho Aoyama
Gosho aloitti mangan piirtämisen jo nuorena. Hän on syntynyt piirtäjäksi kun hän 1 luokalla koulussa, voitti suuren piirrustuskilpailun piirroksellaan "Yukiai War". Gosho kävi lukion jälkeen vielä tade koulu Nihon University College of Art Tokiossa ja ollessaan Collegessa hän osallistui nuorena tulokkaana sarjakuva kilpailuun ja voitti kisan. Se oli nostekivi, joka sai Goshon mangakan uran käyntiin.
Ensimmäisen mangansa Gosho sai julkaistua vuonna 1987, jonka nimi oli Chotto Mattete. Sarjan julkaisi Shonen Sunday-viikkolehti ja pian sarjan julkaisun jälkeen se julkaisi myös Goshon toisen mangan Magic Kaiton. Goshon sarjoista vain kaksi on ansainnut palkinnon Shogakukan Manga Awardissa. 90-luvun puolella julkaistu 24-osainen Yaiba sai palkinnon vuonna 1993 ja toisen kerran Gosho palkittiin sarjasta Salapoliisi Conan vuonna 2001.
Animena Goshon mangoista on julkaistu Yaiba ja Salapoliisi Conan. Magic Kaito ei oikeastaan ole julkaistu animena, mutta Magic Kaitohan esiintyy Salapoliisi Conan sarjassa nimellä Kaito Kid, mestarivaras. Magic Kaito on yksi Goshon piirämistä lyhyt sarjoista ja siitä julkaistiin kolme osaa 90-luvun alussa ja viimeinen neljäs osa helmikuussa 2007, eli kolmetoista vuotta myöhemmin.
Gosho on omien sanojensa mukaan todellinen dekkari friikki aivan kuten Shinishikin sarjasta Salapoliisi Conan. Nuorempana hän tarttui jokaiseen niitteeseen, jonka kannessa luki "Holmes" tai "salapoliisi". Nyttemmin tietoutta salapoliisi sarjoista ja ja dekkareista on kertynyt huomattava määrä, joten Salapoliisi Conanin teko sujuu varmasti leikiten.
Goshon perheeseen kuuluu vaimo Minami Takayama. Ja jotkut suuremmat fanit saattavat huomata, että Minamihan on Conanin Seiyuu sarjassa Salapoliisi Conan. He avioituivat 5. toukokuuta vuonna 2005.
Goshon Biography
Aluperäinen nimi: Yoshimasa Aoyama
Nimi: Gosho Aoyama
Syntynyt: 21.kesäkuuta 1963
Syntymäpaikka: Daiei, Japani
Horoskooppi: Rapu
Kiinalainen horoskooppi: Jänis
Asuinpaikka: Daiei, Tottori
Goshon omakuva
Goshon mangat
Chotto Matte - 1-osainen, engl. Wait a Minute [julkaistu Shounen Sunday-viikkolehdessä vuonna 1987]
Yaiba - 24-osainen, animena 51 jaksoa, voitti Shogakukan Manga Award-palkinnon 1993 ([julkaistiin vuonna 1990-1993]
Yonban Sâdo - 1-osainen pesäpallo manga, engl. 3rd Base 4th [julkaistiin vuonna 1993]
Magic Kaito [Majikku Kaito] - 4 osainen, [julkaistu 3 osaa 90-luvulla, 4 osa 2007]
Gosho Aoyama's Collection of Short Stories - Lyhyiden tarinoiden kokoelma kirja
Play it again
Excalibur
Natu no Santa Claus [ engl. Santa Claus in the summer]
Tantei Jooji no minimini daisakusen [engl. Detective Geoge's little little & great operations]
Chotto Mattete [ engl. Wait a Minute]
Sunday 19(to-ku) show samayoeru akai chou [engl. Shonen Sunday 19(talk) show "The wandering red butterfly"]
Meitantei Konan - 54-osainen, engl. Detective Conan tai Case Closed [julkaisu aloitettu 1994 ja jatkuu edelleen]
Watashi ni Uso wo Tsuite - 1-osainen, engl. Tell Me A Lie [julkaistu vuonna 2007]
Lähde: Wikipedia hakusana Gosho Aoyama.
Esittelyn kopioiminen on kiellettyä! © Saiyuki, Sweet Sent || e-mail: saiyuki[at]mymail.fi
|