|
Kirjoitettu 11.5.2008, Saiyuki Seikkailu Animea ja Mangaa
![]() Booken eli Seikkailu ei ole varsinaisesti mikään genrevalikoima mitä mangan ja animen genrevalikoimissa tunnetaan. Seikkailu mangat ovat jännitystä täynnä, mutta ne eivät ole kuitenkaan kauhua tai psykopaattista jännitystä. Seikkailuhan kuulostaa yleisesti ottaen sellaiselta tarinalta, jossa päähenkilö lähtee pitkälle matkalle tapaa siellä paljon erilaisia vastustavia tilanteita. No tyypillinen esimerkkihän tästä on Pokémon! Ash Ketchum lähtee matkalle pokemoninsa Pikachun kanssa ja pyrkii pokemon mestariksi. Mutta myös Salapoliisi Conan sarja on seikkalu genressä puhtailla papereilla, vaikka Conan ei matkaakkaan maailmalla. Hän viettää sarjassa paljon aikaa Japanissa, mutta hän on koko ajan jossakin seikkailemssa ystäviensä kanssa kun he jahtaavat rikollisia. Seikkailua kerrassaan! Kamikaze Kaitou Jeanne on myös seikkailu sarja, jossa päähenkilö Maron ei oikeastaan poistu lainkaan Japanista. Mutta hänen yölliset seikkailunsa demonien jäljillä tuo sarjaan tarpeeksi seikkailua, vaikka seikkalut eivät veisikään Maronia sen kauemmaksi kuin itse Jumalan luokse. Artikkelin kopioiminen on kiellettyä! © Saiyuki, Sweet Sent || e-mail: saiyuki[at]mymail.fi |
Uusimmat- Genre-esittelyt
Mahou Shoujo Navigaatio |