Fancy Lala

Rurika Kasuga | Manga ja Anime | Kaiken ikäisille
Alkuperäisteos: jap. Mahô no Sutêji Fanshî Rara
Tekijä: Rurika Kasuga
Mangakirjat: 2, ensimmäinen painatus toukokuu 1998 – marraskuu 1998
Animejaksot: 26, julkaistu 5.4.1998 – 27.9.1998
Ikäraja: Kaiken ikäisille
Genre: Mahou Shoujo, komedia, draama, rakkaus ja Shoujo
Sarja esittely
Miho Shinohara on 9-vuotias innokas mangapiirtäjä, joka eräänä päivänä saa kaksi dinosaurus pehmolelua oudolta muukalaiselta. Pehmolelut heräävät henkiin! Mogu ja Pigu ovat kotoisin toiselta planeetalta ja odotelleessan keinoa päästä kotiin he jäävät asumaan Mihon luokse. Kiitollisina he antavat Miholle taijanomaisen piirrustuslehtiön ja kynän.
Lehtiön ja kynän avulla Miho pystyy piirtämään kauniita manga kuvia, ja herättämään ne lopulta henkiin. Kynänsä avulla Miho pystyy myös muuntautumaan Lalaksi, kauniiksi teini-ikäiseksi tytöksi joka on peräisin Mihon manga töistä. Teini-ikäisenä Lalana, hänet huomataan uusia kykyjä etsivästä toimistosta, joka värvää Lalan joukkoihinsa. Kuinka Miholle käy kun hän koulutyttösestä joutuukin äkkiä aikuisten maailmaan mallina ja laulajana?
Tietoja päivitetty 15.2.2009 | Esittelyn kirjoittanut Saiyuki
|