Salapoliisi Conan


Gosho Aoyama | Manga ja Anime | +12

Esittely || Henkilöesittely || Lisää sarjasta

Alkuperäisteos: jap. Meitantei Conan
Tekijä: Gosho Aoyama
Mangakirjat: 57, alkoi vuonna 1994 ja sarjan on tuotanto kesken
Animejaksot: 473, alkoi 8.1.1996 - kesken
Animeelokuvat: 11 kappaletta
Ikäraja: +12
Genre: Shônen, romantiikka ja seikkailu

Sarja esittely

Shinichi Kudolle juotetaan vaarallista myrkkyä, jonka oli tarkoitus tappaa hänet, mutta kävikin jotakin aivan muuta. Shinichi muuttui pieneksi pojaksi ja alkoi kutsua itseää Conan Edokawaksi, kertoen tarinaa, että hänen vanhempansa olivat ulkomailla ja hän oli professori Agasan sukulaispoika. Muutettuaan asumaan koulutoverinsa ja ihastuksensa Ran Morin kotiin asumaan alkaa Conan etsiä salaista organisaatiota, johon hänelle myrkyn juottaneet miehet kuuluvat.

Pienenä salapoliisina Conan ei kuitenkaan ollut tarpeeksi uskottava salapoliisi, joten hän käytti hyödyksi Ran Morin isän etsivätoimiston-nimikettä. Kyllä vain Ranin isä oli hiukan epäsuosittu etsivä Kogoro Mori, joka sitten niittää julkisuutta Conanin avulla.

Salaisen organisaation synkkä suunnitelma alkaa valjeta Conanille, mutta vielä ei Conan ole tarpeeksi lähellä..

Tietoja päivitetty 15.2.2009 | Esittelyn kirjoittanut Saiyuki

| Sweet Sent 2007-2011 © Saiyuki | Anime ja Manga sarjat © Tekijät | paikalla
Free JavaScripts provided by The JavaScript Source
Free DHTML scripts provided by Dynamic Drive